Työharjoittelu kurssiassistenttina, gradupaikka tutkimusryhmässä – miltä kuulostaa?
Humanistisessa tiedekunnassa ollaan pikavauhtia perustamassa kaksi työryhmää, joiden tehtävänä on pohtia opiskelijoiden suurempaa roolia opetuksessa, tutkimuksessa ja muussa tiedekunnan piirissä tapahtuvassa toiminnassa. Työryhmien puheenjohtajiksi ovat lupautuneet Opettajien Akatemian jäsen vanhempi tutkija Katalin Miklóssy (opetusta koskeva työryhmä) ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Mikko Saikku (tutkimusta ja muita asioita koskeva työryhmä).
Työryhmien työ pohjustaa osaltaan Ison Pyörän koulutusohjelmien suunnittelutyötä, sillä ryhmät ideoivat hyviä käytänteitä, joilla opiskelijat pääsevät entistä paremmin mukaan mm. opetuksen ja tutkimuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Työryhmät tekevät ehdotuksensa uusista paremmin opiskelijoita osallistavista käytännöistä syyskuun loppuun mennessä. Työryhmien tarkempi työskentelytapa ja -aikataulu ovat vielä auki – tämä tarkoittaa että asioihin voi vaikuttaa nyt!
Molempiin työryhmiin haetaan nyt kahta (2) opiskelijajäsentä. Hakijoiksi toivotaan opiskelijoita erilaisista taustoista, mutta tärkeintä on kiinnostus kehittää opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua yliopistoyhteisön toimintaan. Jos olet kiinnostunut osallistumaan työryhmien toimintaan, lähetä 12.6.2016 klo 23.59 mennessä lyhyt hakemus osoitteisiin tero.juutilainen(at)helsinki.fi, timo.j.kalliokoski(at)helsinki.fi ja jenna.sorjonen(at)helsinki.fi. Hakuaika on lyhyt, koska työryhmät aloittavat työskentelyn välittömästi.