Humanisticumin kannanotto kevään 2020 sisäänpääsyväylistä
Valintakoejärjestelyt ovat herättäneet paljon keskustelua tänä keväänä koronavirustilanteen takia. UNIFI eli yliopistojen rehtorineuvosto linjasi, että perinteisiä valintakokeita ei järjestetä poikkeustilan vuoksi. Korvaavia vaihtoehtoja on useampia.
Humanisticumin kanta on pitää kiinni tasa-arvoisuudesta ja suosia mahdollisimman erilaisten valintamenetelmien säilyttämistä. Tiedekuntana humanistinen on yksi yliopistomme suurimmista ja ehdottomasti monipuolisimmista, minkä takia vain yhden valintamenetelmän valitseminen johtaisi epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen.
Tilanne on tietysti erittäin hankala ja ongelmallinen sekä vaatii uudenlaisien ratkaisujen keksimistä. Mikäli tämän keväinen opiskelijavalinta päätettäisiin toteuttaa vain todistusvalinnalla eikä tähän asti toteutettuna monimuotoisena valintaprosessina, on suuri riski että tämä asettaisi hakijat eriarvoiseen asemaan. On erittäin tärkeää taata hakijoille tasavertaiset mahdollisuudet tulla hyväksytyksi yliopistoon. Näin ollen Humanisticum kannattaa eri valintamenetelmien toteuttamista, joista yhtenä niistä jo käytössä ollut todistusvalinta, mutta sen prosentuaalinen lisääminen tässä vaiheessa valintaprosessia ei ole hyväksyttävää.
Humanisticumin hallitus